torstai 31. maaliskuuta 2016

Szimpla Kert –rappioromantiikkaa Budabestin rauniobaarissa


Käväisin maaliskuussa konferenssimatkalla Budapestissä. Virallisen ohjelman lisäksi aikaa jäi vähän kiertelylle ja siellä matkanvarrelle sattui hauska tuttavuus baariskenen puolelta. Jos perinteiset oluthuoneet tuntuvat sinusta, no, vähän tylsiltä ja nauttisit mieluummin juomasi vaikkapa vanhassa romuautossa istuen, rauniobaari Szimpla Kert saattaa hyvinkin olla sinun paikkasi!



Szimpla Kert on Budabestin muutenkin eloisan rauniobaarikulttuurin tunnetuin edustaja. Baari perustettiin vuonna 2002 vanhaan tehtaaseen ja siirtyi siitä kaksi vuotta myöhemmin muutaman kadunmitan verran nykyiselle sijainnilleen. Alusta lähtien se onkin houkutellut puoleensa sekä paikallisia että janoisia turisteja.

Enemmän kuin yhtenäinen klubi, Szimpla Kert on kokoelma erilaisia baariosastoja, joissa jokaisessa on hieman erilainen tunnelma ja sisustus. Tarjolla on kaikkea viinibarista coctaileihin jatkuen aina grilliin ja leipomoon asti. Jokainen siis varmasti löytää paikasta etsimänsä.


Madridilaisessa taiteilijoiden kimppakämpässä asuneena voin kertoa, että Szimpla Kert toi habitukseltaan mieleen rakkaita muistoja Erasmus-ajoiltani. Paikan sisustustyyliä voisi parhaiten luonnehtia iloiseksi sekametelisopaksi. Sisustuselementteinä toimivat niin vanhat pyöränromut kuin 80-luvun uudelleen viritetyt televisiotkin. Jotenkin ihmeen kaupalla homma kuitenkin toimii ja näyttää juuri siltä kuin yhteisöllisyyttä ja eettisyyttä  korostavan baarikeskuksen kuuluukin.


Szimpla Kertin iltaelämä on kuulemma kokemisen arvoinen ja paikka usein tupaten täynnä. Oma visiittini osui kuitenkin päiväsaikaan, ja siihen aikaan tunnelma rauniobaarissa oli rauhallinen ja suorastaan levollinen. Tyhjää baarissa ei kuitenkaan ollut, vaan mm. sisäpihalla istui ihmisiä päiväolusilla ja yläkerran kahvilassa muutama näytti jopa työskentelevän. Jos yömyöhään riekkuminen ei siis kuulu Budabestin matkasuunnitelmiisi, ei tätä paikkaa kannata kuitenkaan jättää välistä vaan poiketa vaikkapa lounaalla tai kahvilla.




Szimpla Kert: 1075, Budapest Kazinczy utca 14