sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

St. Anton - alppimaisemia ja loistavaa after ski:tä




Meikäläinen on aina ollut vähän yllätyshullu. Siksi ei ehkä olekaan niin yllättävää, että rauhalliseksi mökkeilyksi kaavailtu pääsiäinen muuttuikin lennossa pidennetyksi viikonlopuksi Alpeilla :D

Lennot buukattiin huikeasti etukäteen –tarkemmin sanottunua kahden viikon varoajalla ja hotelli vielä vähän myöhemmin, noin viikkoa etukäteen. Lisämausteita pakettiin toi vielä allekirjoittaneen laskettelutaito, joka on sanalla sanoen onneton. Rinne on juuri se paikka, jossa minun, kohtalaisella zen-asenteella varustetun naisen, on todistettavasti nähty menettävän täydellisesti itsehillintäni, paiskovan sauvoja ja kiroten kuin mikäkin merikarhu. Jostain syystä kavereilla riitti kuitenkin sen verran luottoa, että sain kutsun reissuvahvistukseksi ja hyvä niin. St. Anton osoittautui ihan mielettömäksi paikaksi!


St. Anton on Itävallan lahja laskettelukulttuurille ja sitä voi myös pitää erityisesti yhtenä Alppien after ski -meiningin kehdoista. Laskettavaa löytyy aikalailla rajattomasti ja jos St. Antonin mäet kutenkin alkavat tympiä, lisää laskettavaa löytyy muun muassa läheisestä Lechin kylästä.

Rinteissä on valinnanvaraa helpohkoista rinteistä haastaviin ja aina pro-tasolle asti. Rinteiden vaikeusaste jännitti etukäteen aika tavalla, koska oma laskukokemus rajoittuu tosiaan 13-vuotiaana käytyyn kahden tunnin laskettelukouluun sekä muutamaan Tahko/ Levi- reissuun. Huoli oli kuitenkin pääosin turha, sillä St. Antonin rinteet olivat hyvässä kunnossa ja siten helpot siniset rinteet oli mahdollista laskea alas ilman pahempia kaatumisia. Muille aloittelijoille kuitenkin tiedoksi: rinteet ovat pitkiä eli jos laskutyylisi on tiukkaa auraamista, reitesi tulevat olemaan viimeistään toisena laskupäivänä hapoilla (nimimerkillä kokemusta on :D )


Alppityyliin rinteet sulkeutuvat jo aikaisin. Viimeiset hissit nousevat ylös neljän maissa, mikä meidän porukalle aiheuttikin muutaman pienen paniikkitilanteen, kun viimeiseen hissiin nyt vaan oli pakko ehtiä, jos ei mielinyt viettää yötään keskellä vuorta. Hyvin tilanteista kuitenkin selvittiin ja ylhäältä aloikin sitten laskeutuminen kohti alarinteiden after ski -tärppejä. St. Antonilla after ski alkaa tosiaan alarinteiden tuntumassa heti viimeisten hissejen sulkeuduttua ja viimeisessä laskussa oliskin päivittäin suoranaisen kansanvaelluksen tunnelmaa :)

Jos useista after ski -paikoista pitäisi valita yksi, se olisi ehdottomasti Mooserwirt, jota voisi tituleerata parhaiten sanalla legendaarinen. Paikka on aina ääriään myöten täynnä ja taustalla raikaavat saksalais-itavaltalaiset diskoschlagerit. Kuulostaa ehkä hirveältä ja sitä se onkin: mutta juuri sillä oikealla tavalla. Kun on laskenut kuusi tuntia ja suksii (tai ehkä pahimmassa tapauksessa jopa ryömii) paikalle hikisenä ja ei-niin-hehkeänä, ei siisti salonkitunnelma kuulukaan asiaan. Siinä tilanteessa mikään ei nosta tunnelmaa yhtä nopeasti kuin kylmä olut ja mauttomuudessaan nerokas diskohumppa!




Jos jo pelkkä ajatus täyteenahdetusta sisäpihasta ja korviahuumaavasta musiikista ja pöydällä tanssivista kanssalaskijoista ahdistaa, kannataa poiketa läheiseen Krazy Kanguruhun ja Tapsiin. After Ski- tunnelmaa löytyy näistäkin, mutta meininki on asteen verran rauhallisempaa ja esimerkiksi istumapaikan löytäminen saattaa olla realismia. Tapsista saa lisäksi aivan erinomaista ruokaa salaateista burgereihin.

After ski -rinteillä päättyy pimeän hiipiessä jonka jälkeen iltaa voi jatkaa kaupungin yössä. Kokeiltua tuli Bobo´s:ia ja Picadillyä; molemmat oikein mukavia ja tunnelmaltaan rentoja yökerho-baareja! Näissä pääset varmasti tanssimaan, mutta korkokenkiä ei tarvitse vetää jalkaan.

Kaiken kaikkiaan reissu oli aivan huikea ja sai minut, vannoutuneen rantalomailijan, laajentamaan repeuruaariani ihan uusiin kohteisiin. Jos joku ensi talvena ehdottaa Alppi-reissua, olen varmasti mukana! :)